Koirani
Täplä, Alfiina ja Ruska
Täplä (Turbotassun Syysunelma), syntynyt 31.8.2015, on MyDogDNA-testattu ja testissä terveeksi todettu Lumitarhan kantanarttu. Se on sileäkarvainen, nokikuonoinen, valko-ruskea sekä Lumitarhan A- ja B-pentueiden eli yhteensä yhdentoista koiran emä. Täplä on ensimmäisen russelini, Lumiriinan (Ansometsän Lumiriina), jälkeläinen neljännessä polvessa.
Täplä rakastaa palloja ja repii kaikki vinkulelut hetkessä rikki. Sillä ei ole juurikaan metsästysviettiä, joten se saa kulkea omassa pihassa ja usein metsässäkin vapaana. Harrastan Täplän kanssa agilitya, ja se on agilityvalio. Vuonna 2022 voitimme agilityssä minikokoisten russeleiden rotumestaruuden.
Alfiina (Lumitarhan Alfiina), syntynyt 20.4.2019, on Täplän tytär. Alfiina on MyDogDNA-testattu ja testissä terveeksi todettu, sileäkarvainen, nokikuonoinen ja väriltään valko-ruskea. Luonteeltaan Alfiina on leppeä ja sylissä viihtyvä. Sillä ei ole juurikaan metsästysviettiä, joten se saa kulkea omassa pihassa ja usein metsässäkin vapaana.
Harrastamme yhdessä a gilityä ja kisaamme kolmosluokassa. Osallistuimme vuonna 2022 ensimmäisen kerran agilityn SM-kisoihin. Menestystä ei siellä vielä tullut, mutta joukkueradan karsinnassa teimme virheettömän suorituksen.
Täplä ja Alfiina vaellusreissulla Haltilla
Olen sijoittanut MyDogDNA-testatun ja testissä terveeksi todetun nartun nimeltä Ruska (Lumitarhan Bondiina), syntynyt 12.10.2020. Ruska sai virallisen nimensä siitä, että se syntyi klo 0:07. Se on sileäkarvainen, nokikuonoinen ja väriltään valko-ruskea. Ruska on tottelevainen, kiltti ja helppo koira. Se rauhoittuu kotona hyvin, mutta kun ryhdytään touhuamaan, niin energiaa riittää.
Jos terveystutkimukset ovat kunnossa, Ruska on tarkoitus astuttaa kolmivuotiaana vuonna 2024.
Ruska